Thursday, 26 December 2013

Miten suomalainen menettää kasvonsa

Vaikka olen jo tovin ollut ulkomailla niin en ole vieläkään päässyt eroon muutamasta perisuomalaisesta piirteestä. Lensin jouluksi kotosuomeen ja ensimmäisellä lennolla penkkini oli tietenkin keskellä kolmen hengen riviä. Ajattelin saman tien olevani vaivaksi kaikille ympärillä olevilleni: mitä jos minun tarvitsee käydä esimerkiksi kusella?
Niinpä pidätin viisi tuntia kunnes vieressä oleva mies meni vessaan...... ja minä perässä.

Tähän tilanteeseen löytyy myös perisuomalainen kasku:

Suomalainen, saksalainen ja amerikkalainen kävelivät savannilla kun vastaan tuli norsu.

-"Achtung!" Tuon kun saisi valjastettua voimantuotantoon, niin kaurapalkalla se tuottaisi energiaa koko kylälle, donnerwetter!, parkaisi saksalainen.
-"Well well" Tuon jos saisi vietyä kotimaahan, niin sitä esittelemällä tienaisin taatusti miljoonan, tuumaili amerikkalinen.
-"Mitäköhän tuo norsu ajattelee minusta", pohti suomalainen. 

Suomalainen ei halua olla häiriöksi: ei liikenteessä, ei kaupassa, ei edes turistina.
Jos suomalainen haluaa parkkeerata autonsa, niin hän varmistaa, että muut menevät ensi ohi jotta voisi rauhassa törkätä purkin ruutuun - ja olla mahdollisimman vähän häiriöksi muille.
Jos auto laittaa vilkun katuparkkia varten Australiassa niin koko jono pysähtyy. Eikä kukaan tööttää tai huuda. Australiassa ei tarvitse katsoa koko ajan peiliin ja miettiä mitä muut ajattelevat ajamisestani.

Suomalainen tekee mielellään myös vaateostoksensa häiritsemättä ketään. Moni etsii mieluusti ensin itse vaatetta 10 minuuttia ja kysyy sitten vasta missäköhän niitä olisi. Sama ongelma on tiskin toisella puolella: myyjiä on liki mahdotonta saada myymään mitään - mitä jos asiakas häiriintyy kysymyksestäni ja lähtee?

"Kysyvä ei bussista eksy", sanoi äitini aikoinaan. Ellei olisi sanonut olisin varmasti vieläkin jossakin Tenolla. Suomalainen hyppää bussiin ja ajaa pitkälle väärään suuntaan. Vasta kun tilanne on toivoton niin hän joko a. luovuttaa b. kysyy.

Suomessa soittaessani työpuheluita, kysyin "soitanko pahaan aikaan?" Oletin jo olevani automaattisesti häiriöksi ja pyysin anteeksi. Miksi?
Australiassa tämän korvaa "Hello, how are you?" Jos vastapuolella on kiire, niin hän ilmoittaa sen yleensä kuulumisten vaihdon jälkeen ja pyytää itse anteeksi: "sorry I m in the middle of something, can I call you back, eh?"

Autoin taannoin erästä suomalaista tyttöä työnhaussa Australiassa. Tyttö oli hakenut ravintolaan tarjoilijaksi ja päässyt jo tekemään testivuoron. Ravintolasta ei kuitenkaan kuulunut. Patistin tyttöä joka päivä soittamaan ja sainkin hänet hermoromahduksen partaalle: "Mieti ne kelaa et mä oon joku friikki joka soittaa sinne joka päivä".
"Täällä se tarkoittaa sitä, että sä haluat sen duunin", sanoin.
Lopulta eräänä aamuna ajoin hänet ravintolalle ja sanoin että takas ei ole tulemista ennen kun on käyty ravintolassa. Tovin kuluttua takaisin tepasteli iloinen tyttö! Ravintolan manageri oli hukannut tytön numeron eikä ollut voinut soittaa takaisin. Muutaman päivän päästä kirjoitettiin sopimus.
Ilman suomalaisen piirteen murtamista paikka olisi voinut livetä jollekin toiselle.

Suomalainen nielee tappionsa mieluummin kuin nostaa nyrkit pystyyn. Viinejä ei palauteta ravintolassa, eikä vaatteita kauppaan - ne viedään uffeen. Ikean, verkkokauppa.comin ja muiden jättifirmojen on pitänyt luoda äärettömän helpot palautusjärjestelmät, jotta saataisiin suomalainen tyytyväiseksi. Ilman näitä helppoja palautussysteemejä, joissa voi miltei anonyymisti toimia, olisi Suomessa monta patoutunutta rikkinäisen kahvinkeittimen omistajaa.

Suomalainen tarvitsee viinaa, jotta voi puhua firman pikkujouluissa vieraammille työkavereille. Sen hölötyksenhän voi sitten laittaa kännin piikkiin nääs. Monissa juhlissa kaikki miettii, mitä muut miettivät heistä. Siksi pidetään helposti leipäluukku kiinni ja näytetään coolilta.
Äänekkäistä ihmisistä ei pidetä.

Meillä ei oikeasti ole mitään hävettävää. Me vain luulemme niin.
Jonottakaamme liikentessä ilman murheita - varsinkin nyt jouluna.
Kysykäämme rohkeasti.
Soittakaamme puhelut ylpeydellä.
Valitetaan kun siihen on aihetta - se on kullanarvoista tietoa yrityksille.
Käydään vessassa kun siihen on tarve - kyllä muut ymmärtää.

Tässä vuoden aikana on ollut muutamia stooreja siitä, kuinka pääkaupunkiseudun busseissa jotkut henkilöt ovat nimitelleet ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. On ollut paljon puhetta siitä, että miksi kukaan ei näissä tilanteissa nouse ja lopeta rasistista käyttäytymistä. Kyse voi olla juuri nimenomaan tästä häpeämisestä, ja siitä ettei kehtaa tehdä mitään vaikka tietää että pitäisi.

Mutta kuinka kävisikään jos käännetään tilanne toisinpäin: ulkomaalaistaustainen nimittelisi suomalaista?

Yhtäkkiä häpeä katoaa.

Friday, 6 December 2013

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!

Vaikka Suomi on yli 20 000km päässä, päätin silti juhlia sitä aikaisella aamusurffilla muiden suomalaisten kanssa. Sen pidemmittä puheitta, hyvää itsenäisyyspäivää!

Itsenäisyyspäivän surffi klo 07.00

Wednesday, 27 November 2013

Se on kansalta pois

Omistin Suomessa Audin. Rakastin ajaa sitä autoa, mutta kuulin siitä usein kettuilua: "audimies".
Omistin Suomessa myös oman yrityksen. Kerran kuitenkin eräs opiskelijakaverini viittasi minuun ihmisenä joka ei ole vielä käynyt "oikeissa töissä".

Kurjaa, eikö? Vai olenkohan vain herkkänahkainen..

Tutkimuksen mukaan ainoastaan 43% suomalaisista uskoo virkamiesten olevan täysin lahjomattomia ja samalla 58 % kertoo kärsivänsä kateudesta. Löysin hetki sitten mielenkiintoisen artikkelin, jossa Psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen sanoi suomalaisten kateuden olevan hölynpölyä! Suomalaiset ovat onnellisuustilastoissa korkealla ja Ojasen mukaan "Pessimismi tuntuukin elävän enemmän yleisessä puheessa kuin ihmisten omassa elämässä". 

"Kun ihmisiltä kysytään heidän omaa tilaansa, vaikka näitä ihan samoja asioita: Oletko kateellinen? Sulkeutunut? Luotatko itseesi? Niin eihän sieltä tule mitään kielteistä kuvaa, Ojanen toteaa. "

Tämän asian uskon, koska sitä sanotaan Hawthorne ilmiöksi: ihmisten taipumusta käyttäytyä eri tavalla, kun he tietävät, että heitä tutkitaan. Eihän kukaan halua leimaantua kateelliseksi tai miksikään muuksi negatiiviseksi persoonaksi - ja siksi vastaamme niin kuin meidän "kannattaisi" vastata.

Mutta avataanpa mikä tahansa iltalehti, vauvafoorumi tai vasemmistoliiton blogi niin siellä paasataan kuinka herrojen omistukset, tienestit, talot, autot ja osakkeet ovat kansalta pois.

-Muutama vuosi sitten kohuttiin kuinka eduskunta käytti 27 000€ veronmaksajien rahoja torkkupeittoihin.

-Tänä vuonna iltalehti nimesi uutisensa oikein suomalaisesti: Näin paljon naapurisi tienaa.

Keva on ollut viime viikkoina Suomen iltapäivälehtien haukkumapuu:

-Iltalehti uutisoi: "Näin Keva-kesteillä on palanut rahaa". 
"Tilaisuus: Hyperinvestor-seminaari suomalaisille private equity -sijoittajille (2012)
Osallistujat: Paikalla henkilö tai henkilöitä mm. Tapiolasta, Nordeasta, Fenniasta, Eterasta, Veritaksesta, eQ:sta ja Certiorista.
Laskun suuruus 3 998€"

-Viikon rummutuksen ja kansan luoman paineen ansiosta myös Kevan varatoimitusjohtaja Tapani Hellsten saatiin luopumaan työsuhdeasunnostaan ja autostaan. 

Keva:ssa oli mätää ja verotusarvoja oli vääristelty, mutta työsuhde-edut eivät itsessään ole rikos.
Jos Hellsten olisi ottanut työsuhdeautonsa rahana (tai Toyota Corollana), niin mitään kohua ei olisi luultavimmin tullut. Mutta auta armias kun kyseessä oli Mercedes Benz ja vielä katumaasturi.

Vauva.fi foorumilla osattiin jo myös aloittaa Kevan Ailuksen uudelleenmollaus, koska hän oli järjestänyt erorahansa ensi vuoden verotukseen. Laillisesti.

Kaikki tämä on kansalta pois.


Australiassa on mielestäni paljon vähemmän kateutta. Se ei myöskään ole varsinaisesti iltapäivälehtien päivittäinen agenda. Kuten aikaisemmin kirjoitin, Australiassa muita ei kiinnosta, että mitä teet työksesi. Heitä ei myöskään kiinnosta mitä tienaat. Heitä kiinnostaa mitä teet elämälläsi ja he osaavat olla onnellisia puolestasi - vilpittömästi.
Olen aamusurffilla samalla viivalla kaikkien kanssa. Yhdessä kaikki odotamme aaltoja ja otamme niitä vuorotellen. Vieressäni aalloilla istuu vanhempi surffari-isä. Vaikka emme tunne, olen onnellinen hänen saamista aalloista ja hän vastavuoroisesti minun aalloista - kannustamme toisillemme kovempaa vauhtia ja kovempia linjoja.
Vasta parkkipaikalla huomaan, kuinka vieressä melonut surffari-isä vetääkin puvun päälle, hyppää 150 000€ mersuun ja ajaa pois. Se ei haittaa - huomenna toistuu sama kaava.

Enbuske näpäytti hetki sitten kolumnissaan mielenkiintoisen näkökulman kateellisuuteen Suomessa: "Jokainen, joka on päässyt verolistalle hyvillä tuloilla, on siitä onnellinen. Siinä ei huoleta juuri muu kuin että lukihan sen varmasti se tyttö, joka antoi yläasteella pakit.
Eivätkä ihmiset verotietoja kateellisina lue. Verotietojen lukeminen on huojentavaa. Viihdetaiteilijoiden, tv-juontajien ja yritysjohtajien palkat ovat aika pieniä."


Tämä on toki totta. Mutta, samalla kun suomalainen lukee vihaisena Hellstenin laisista veromersuhuijareista, hän silti on rakastunut itseensä, koska lukee tienanneensa sentään enemmän kuin Lauri Tähkä.

Suomalaisten ajattelu on siis hieman ristiriitaista: elämämme perusta on saada oma kivasti sisustettu koti, ajaa hyvällä autolla töihin, käydä "oikeissa" paikoissa kahvilla ja postailla kuvia thaimaan matkasta ja nimetä kuvatekstiksi "Hajotkaa pakkaseen".
Rakastamme maistella ylemmistön elämää pienissä osissa pitkin päivää ja illan lopuksi kirjoittaa kettuiluteksti Merja Ailuksesta Kaksplus-foorumille.
Ja nopeimmathan äkkäsivät jo, tein itse aivan samaa koska ajoin Audilla! Vauvafoorumille unohdin kuitenkin kirjoittaa.

Olen tuskaillut, että mikä tähän tautiin olisi lääkkeenä. Iltapäivälehtien lopettaminen? Kansalaispalkka? Palkkakatto? Kovempi asuntokaavoituslaki?

Ehkä meidän kuitenkin vain pitäisi Australialaiseen kuuluisaan tapaan relata (chill out!) ja keskittyä omasta elämästä nauttimiseen? Tehdään niitä asioita mistä tullaan onnellisiksi, ja jaetaan ne ilot muiden kanssa. Ei anneta iltalehtien masentaa ja ohjata.



Varasin lentoliput Suomeen ja vietän koko tammikuun kotomaassa. Uusia huomioita ja näkökulmia siis odotettavissa!

Monday, 11 November 2013

7 parasta asiaa Suomessa - joita suomalaiset eivät itse huomaa

Suomea on ylistetty vuosien saatossa monesta asiasta. Jos suomalaiselta kysytään, että mikä on hienointa Suomessa niin vastaukseen kuuluu usein Suomen koulutusjärjestelmä, terveydenhuolto ja sosiaaliturva. Kyllä, ne ovat hienoja asioita. Sen me tiedämmekin.

Vuodet Australiassa on silti saanut minut pohtimaan näitä asioita uudelleen. Saapuessani tänne vertasin monesti asioita Suomeen, ja kuinka ne hoidettiin siellä "paremmin". Ajatukset ovat kypsyneet ja olenkin huomannut, että asioita ei hoideta Suomessa välttämättä paremmin - vaan vain eri tavalla. Vice versa, täällä tehdään asioita eri tavalla:
Lääkärin apua ei haeta sairaalasta vaan GP:lta, joita onkin joka kadunkulmassa - vaikka kauppakeskuksessa. Bussimatkan hinta ei johdu vyöhykkeistä millä liikut, vaan kilometreistä mitä kuljet. Autoja ei katsasteta kuin vasta myydessä. Olutta myydään vain liquor shopeissa.

Sitten on niitä asioita, joita toivoisi Australian oppivan/omaksuvan Suomelta. Nämä ovat yllättäen asioita, joita suomalainen ottaa ns. "for granted". Asioita, jotka ovat aivan arkipäivää suomalaiselle - innovaatioita tai muuten hienoja asioita, joita emme tiedosta upeiksi.

1. Väestörekisteri ja sosiaaliturvatunnus

Tämä on ehdottomasti yksi ensimmäisistä asioista, jonka muuttaisin Australiassa. Suomessa kaikilla ihmisillä on koodi (SOTU), johon liitetään kaikki ihmisen tiedot: asuinosoitteet, pankki- ja vakuutustiedot, terveystiedot ja lääkereseptit, liittymäsopimukset, rikokset yms.
Tämä on pirun hieno systeemi!

Australiassa kellään ei ole tunnusta - kaikki ovat vaan omilla nimillään. Ja Bruce Smithejähän riittää.
No mitä ongelmia tämä aiheuttaa? Se aiheuttaa mm. sen, että joka kerta kun tehdään sopimus (uusi asunto, uusi auto, uusi vakuutus, uusi sähkösopimus, uusi puhelin) niin joudut kertomaan koko elämäntarinasi, jotta sinut voidaan verifioida siksi yhdeksi ja ainoaksi Villeksi.

Kun muutat Australiassa uuteen asuntoon, joudut soittamaan joka ikiseen laitokseen erikseen ja kertomaan uuden osoitteesi.

Muuttaessa Suomessa voit tehdä osoitteenmuutoksen postiin ja miltei kaikki yritykset ja organisaatiot päivittävät tietonsa sieltä automaattisesti.


2. Luottamus

Kun Suomessa työnantaja lupaa sinulle työvuoroja töistä niin ne pitävät paikkansa 99% tapauksista. Kun ystävä sanoo että nähdään klo 3, niin silloin nähdään klo 3. Kun auttaa ystävää muutossa, niin sinä tosiaan autat muutossa.

Australiassa on niin paljon vedättäjiä, että luottamus on kadonnut. Luottamuksen korvaa jokapäiväinen, puuduttava paperisopimussota ja takuurahat, joita joutuu maksamaan kaikenlaisesta, jotta hyypiöt ei luistaisi. Joudut jättämään rahadepositin kun vuokraat auton ja jopa keilakengät. Omassa taloyhtiössäni joutuu jättämään 50 aud depositin kun lainaa tennismailoja tunniksi. Respan tädit tietävät missä asunnossa asun, mutta luottoa ei silti ole - koska viheliäitä hyypiöitä riittää.

Suomessa luottamuksen menettämistä voisi verrata kiinalaisten kasvojen menettämiseen - se on todella hävettävä asia. Siksi Suomi "toimii"!

3. Internet

Yksi ensimmäisistä asioista Australiassa, joka ajaa suomalaisen backpackerin hermoromahduksen partaalle on internet. Aussien nettejä ostetaan vieläkin megabittimäärien perusteella (esim omaan puhelinliittymääni kuuluu 250 megaa per kk!) Aussien netit katkeilee ja niissä on klo 4-5 aikaan ruuhka-aika. Silloin ei kannata netittää. Australia ei voi suurella osalle internet-ongelmista mitään massiivisten välimatkojensa takia mitään.

Suomessa on kaikilla rajaton netti ja todella monessa paikassa on julkinen wifi. On angry birds wifiä, kirjastowifiä, macciwifiä ja kaupungin omaa wifiä. Eikä niitä edes tarvita kun liittymiin voi ostaa kympillä kuukaudessa rajattoman 3g netin jolla voi navigoida, feisbuukata ja käyttää selainta.

Suomessa voi elää missä vain, ja netti on aina käytettävissä. Se onko se hyvä asia - on toinen juttu.

4. Markkinan kilpailu

Australiassa on paljon ihmisiä, joilla ei tee tiukkaa rahasta. Tunnen muutamia tyyppejä (miehiä ja naisia 20-28v) jotka ovat tottuneet 100-150 000aud vuosipalkkaan. Palkkaan ei ole vaadittu vuosien koulutusta vaan oikea ala: kaivokset, pankit, lentoliikenne tms.
Australiassa on tuotteita joista voidaan pyytää aivan karmeita hintoja, ja niin tehdään vain siksi, koska niille löytyy aina ostaja. Esimerkiksi elektroniikkaliikeketjuja on n. 5kpl, mutta he saattavat myydä reititintä hintahaitarilla 220-300aud. Itse ostin omani Ebaysta kuljetuksella hintaan 190aud.

Suomalainen kauppa on tiukkaa ja tarjouksia seurataan haukkojen silmin. Suomalainen vertaa, kyselee ja viimein ostaa sen tuotteen sieltä, mistä sen saa halvimmalla. Suomalainen voi ajaa kymmeniä kilometrejä tankkaamaan "halpaa bensaa". Suomalainen on tarkan markan mies.

Halvan bensan perässä ajaminen ei ole järkevää, mutta terve ja fiksu vertailu on. Tämä lähtee kansasta itsestään ja se jos mikä saa yritykset taistelemaan asiakkaista. Syntyy tervettä kilpailua jossa asiakas voittaa aina.

5. Suomen kieli

Australia on kulttuurien ja kielten sekamelska. Yhteisenä kielenä on silti englanti. Monet yrittävät opetella koulussa vapaavalintaisia kieliä kuten kiinaa tai espanjaa. Moni ei silti osaa.

Meillä on Suomessa älyttömän rikas kieli. Sen lisäksi että voimme kääntää miltei minkä tahansa sanan tarkoittamaan seksiä, voimme ilmaista asioita kun asioita usealla eri tavalla, eri kaupunkien slangeilla ja uusilla/vanhoilla sanoilla. Kielioppikirjamme on todella paksu ja täynnä järjettömiä sääntöjä - ainakin ulkomaalaisen näkökulmasta. Moni australialainen haluaa usein kuulla kielestämme ja jaksavat aina ihmetellä miten edes me suomalaiset osaamme sitä.

Australiassa voi puhua Suomea ylpeydellä, vaikka sitä ei kukaan ymmärräkään. Kielemme on eksoottinen: kaikki haluavat aina oppia sanomaan edes jotain suomeksi - vaikka maailma on täynnä muitakin kieliä. 

6. Talot ja rakentamislaatu

Sää on pirun hyvä syy asua Queenslandissa. Käyn ajoittain moikkaamassa ystäviäni Melbournessa ja Sydneyssä ja talvisin lämpötila laskee kylmimmillään nollaan - ei siis suomalaiselle juuri mitään. Ongelma syntyy siitä, että kun talot rakennetaan pahvin kaltaisista seinistä niin sisä- ja ulkolämpötila on täysin sama!

Vaikka Suomessa olisi -40C ja joutuisi lähtemään ulos niin se ei silti pelota, koska meillä on aina paikkoja johon pääsee lämpimään: oma koti, auto, kauppakeskukset, pankit, postit yms. Australiassa ei ole melkein missään lämmitystä - eikä varsinkaan kotona.

Siksi aussit käyttävät sisällä kenkiä ja ottavat ne vasta sängyssä pois. Suihkussa käyminen on kamalaa.

Suomessa voi mennä taloon kuin taloon, ja se on aina varmasti lämmin. Siellä on mukava ja turvallinen olla. Siksi sieltä lähteekin aina kuin uutena ihmisenä.

7. Suomen luonto ja Suomi matkailukohteena

Australian luonto on sykähdyttävä. Pelkästään surffatessa olen törmännyt tilanteisiin, jossa haitaribussin kokoinen valas nousee vierelleni 10m päähän, kilpikonnan pulputtelee selkäni takana tai hai matkustaa omia menojaan ohitseni jahdatessaan kalaparvea.

Joka kesä olen tuonut uusia ausseja katsomaan Suomea. Suomi on yleensä vain 1 heidän euroopan matkakohteistaan ja silti he jaksavat ylistää Suomen luontoa ja Suomea ylipäätään. Suomalaiset eivät vielä ole käsittäneet sitä, että vaikka ihmiset elävät suomalaisin silmin katsottuna "hienompien luontojen ympäröimä", niin se ei tarkoita sitä etteivätkö he arvostaisi Suomen karua luontoa. He nimittäin arvostavat sitä todella paljon!

He eivät välttämättä ole ikinä kokeneet hiljaisuutta metsässä, vapaasti poimittavia marjoja ja sieniä tai klassista rantasaunaa. Suomessa on paljon kauniita paikkoja, mutta valitettavasti niihin ei ole merkitty opasteita saatika kirjoitettu oppaaseen. "Kukapa nyt jotain järveä haluisi nähdä - niitähän on pitkin maita ja mantuja"

Näin vuosien opaskokemuksella voin listata myös hauskoja asioita jotka saa aussit innostumaan Suomessa:
- Pullonpalautus (olen joka kesä katsonut vierestä kun aussit tunkevat pulloja koneeseen hullun kiilto silmissä ja taistelevat siitä kuka saa laittaa minkäkin tölkin ekana)
- Metsässä kävely (aussit ottavat kuvia kääpäsienistä, kallioista, marjoista, lahoista puista ja kaikesta muusta, mistä me vähät välitämme)
- Poron syöminen (Poron syöminen on tytöille todella paha, koska heillä on oikeasti rakas yhteys lapsuuden Rudolph the red nose reindeeriin. Poron maistaminen on silti riitti, josta otetaan kuvia.)
- Yötön yö (Jokaisen aussin suomialbumissa on vähintään 10 kuvaa auringosta ja viereen on kirjoitettu kellon aika)

Suomalaisten pitää oppia myymään Suomi paremmin. Meillä ei ole maailman korkeimpia vesiputouksia, vuoria tai benjihyppyjä, mutta meillä on uskomattoman karu ja kaunis luonto ja kulttuuri - jonka uskokaa tai älkää, moni haluaa nähdä. 


Monday, 21 October 2013

Iltapäivälehtien lukeminen tappaa

Kun olin Inexillä aikanaan töissä, minulla ja kavereillani oli halpoja huveja: luimme metrolehden tekstaripalstaa. Laskimme monesti, että kuinka monta positiivista kommenttia siellä oli. Luku oli yleensä 5-10% koko tekstarien määrästä. Se tarkoittaa sitä, että 90-95% oli negatiivisia: valittamista ja haukkumista.
Suomi24 ja Kaksplus foorumeista puhutaan jo toisenarvoisina, koska niissä on niin paljon "perusnegatiivisuutta". Myös iltalehteä ja iltasanomia pidetään "paskalehtinä", koska ne tuottavat päämääräisesti negatiivisia uutisia.


Tähän liittyen: Suomessa on ihmisiä jotka pukevat päälleen tällaisia paitoja:





Ja ihmisiä jotka kirjoittavat tällaisia blogeja: titivituntyy

Ja ihmisiä jotka kirjoittavat kokonaisia kirjasarjoja nimeltään:


Suomesta tehdään myös hauskuutusvideoita.


Mielestäni titivituntyy on aivan hulvaton! Samoin osa EVK:sta ja kiroiluvideo. Mutta samalla se, ja nämä monet muut tätä yhtä negatiivista ajattelua ajavat tuotokset ruokkivat yhteiskunnallista negatiivisuutta.

Kun viime kesänä menin ystävieni kanssa Suomessa terassille ja nopeasti ystävät kysyivätkin: 

"Miksi olet noin iloinen?" 

Hämmennyin…mikä ihmeen kysymys tuo on?

Suomessa harmistuksista on helppo aloittaa keskustelu, koska vierustoveria varmasti myös harmittaa sama asia.

Australialainen ystäväni kertoi saaneensa paheksuvia katseita Helsingin metrossa, koska oli hymyillyt vastapuolella istuville.

Suomessa siis olet cool, jos sinua vituttaa. Se on joissakin piireissä ihannekuva. Parempi vituttaa, kuin olla iloinen.

Tottakai Australialaisiakin harmittaa. Myös Australialaisia harmittaa maahanmuutto-ongelmat. Mutta harmitus ja vitutus ei ole kansanperinne. Eikä täällä käytetä vitutuspaitoja, tai kirjoiteta vitutusblogeja.


-------------------------------------


Moni poliitikko ja päättäjä on ottanut kantaa Suomen negatiivisuuteen:
Esko Ahon mielestä "Suomessa on vallalla ennen kokemattoman huono ilmapiiri" ja että tämä on erityisesti median syytä. Aho ehdottaakin: "Mediankin pitäisi seurata niitä positiivisia juttuja ja luoda esimerkkejä siitä, kuinka asiat tehdään hyvin ja kuinka onnistutaan"

Esko Aho oli tuolloin vastuussa Nokian yhteiskuntasuhteista. Hänen ajatuksensa kumpuaa varmasti Nokiasta. Kun Nokia äskettäin myytiin, media etsi syyllisiä ja ruokki kansan negatiivisuutta. Vain harva kirjoitus keskittyi kaupan positiivisiin puoliin.

Jyrki Katainen harmitteli samaa asiaa. Hänen mukaansa negatiivisuus uhkaa lamaannuttaa jo tekemisen: "Päämäärien sijaan nyt puhutaan liikaa prosesseista, kyseenalaistamisesta on tullut itseisarvo ja muista etsitään liiaksi virheitä"

Iltapäivälehdet myyvät katastrofeja eteenpäin, julkaisevat ketutustekstareita ja suorastaan promoavat negatiivisuutta. Vai mitä siis oletetaan saavutettavan julkaisemalla esimerkiksi jokavuotinen "mitä naapurisi tienaa"-palkkavertailu. Eihän se luo kuin vihaa?


-------------------------------------


Paavo Väyrynen kysyi aikoinaan, että voiko vitutukseen kuolla.
Näköjään kyllä voi! Lääkäriseura Duodecim teki tästä tutkimuksen ja haastatteli 130 000 suomalaista.
Tutkimuksen tulokset osoitti seuraavaa: "Positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuvat ihmiset elivät jopa 15.7 vuotta kauemmin kuin ne, joilla oli kielteinen asenne, eli suomeksi sanottuna heitä vitutti vuosikymmeniä."

Kansainvälisten tutkimusten mukaan australialaiset elävät himpun verran suomalaisia pidempään. Odotetun elämänajan tilastoja tihrustamalla huomaa, että Suomi ei ole lähellä kärkeä Australian ollessa nykyään jo kolmas. 

Mietin, että voisiko osan tästä erosta selittää Suomen negatiivisuudella? 

Meillä on Suomessa hienoja, positiivisia kansanpiirteitä kuten mm. suomalainen sisu, eukonkannot, saappaanheitot, saunominen, kesämökkeily ja maailman paras kesä. 
Nämä eivät silti näytä riittävän kokovuotiseen iloisuuteen. Niistä ei riitä uutisoitavaa?
Kun asioista luodaan uutisia, niin sen tuottaa ensimmäisenä media ja se myös silloin päättää sen, miten asiaan suhtaudutaan:
-Venäläisten mökkiostokset on hanurista
-Ensin Suomi "menetti" Nokian, sitten Supercellin
-Katso ketkä ovat kuntasi rikkaimmat (ja siten automaattisesti myös huonoimmat ihmiset?)

Ottaen huomioon Duodecimin tutkimuksen elinajasta, voisiko sanoa että suomalaisten iltapäivälehtien lukeminen tappaa?

Toisaalta media luo sitä, mitä kansa haluaa lukea....vai palaammeko siis tilanteeseen kana vai muna? Lukeeko kansa sitä mitä haluaa, vai lukeeko se sitä mitä se sille annetaan.

Negatiivisuuden vastakohtaan - onnellisuuteen, on ratkaisu: oppiminen. Onnellisuustutkija Sonja Lyubomirskyn laajan kirjallisuuskatsauksen mukaan onnellisuudesta noin puolet määräytyy geneettisesti, noin 10% liittyy ulkoisiin olosuhteisiin ja peräti 40% voi olla opittavissa.

Australialainen Tommy Franklin päätti lopettaa negatiivisuuden ja keskittyä täysillä positiivisuuteen! Se siis opittiin?

video



Monday, 7 October 2013

Maailman tiukin ja pidetyin viranomainen

Minulla tulee usein ikävä Suomea. Lievitän ikävää katsomalla Poliisit-sarjaa. Kuopion ja Vantaan poliisit ovat aivan huikeita ja hoitavat asiansa hauskasti, mutta kuitenkin kunnialla.
Suomen poliisi on Australian poliisiin verrattuna oikein lupsakka ja leppoisa. Australialaisen poliisin, tulliviranomaisen tai muun autoritäärisen viranomaisen kanssa on turha keskustella mistään rikkeestä, kun rikos on jo tapahtunut. Sakko kouraan ja kohti uusia kömmähdyksiä. Pahimmassa tapauksessa sitten linnaan.

Sain ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan Australian sakon 2 vuotta sitten, koska autoveroni oli kaksi päivää myöhässä. Pahoittelin, etten tiennyt, koska paikallisella AKE:lla sanottiin, että sen voi maksaa kaksi viikkoa eräpäivästä. Tosiasiassa laki oli hieman erilainen, eli sai maksaa, mutta autolla ei silloin saa enää ajaa. Poliisi näki että olen ulkomailta ja väliaikaisella viisumilla, ja olihan minulla myös hyvä selitys. Ei mitään muttia ja $340 sakkoa. Tämän nimi on nollatoleranssi. Kyllä muuten tuntui kun sen opintorahoista maksoi.

Suomessa Poliisi ja laki on suhteellisen lupsakka. Näin nyt ulkopuolelta katsoessa, joskus jopa liian lupsakka. Australialaiset ystäväni eivät ole uskoa, kun kerron että Suomessa voi saada puolitettua tuomion tai lievennettyä ehdonalaiseksi vaikkapa raiskauksesta tai murhasta - jos on ekaa kertaa liikenteessä. On toki hyvä kysyä, että millä ihmeen perusteella tällainenkin on olemassa?

Vertaillanpa:
1. Suomalainen backpacker raiskattiin viime vuonna Australiassa. 17-vuotiaat tekijät saivat 15 vuoden tuomion, josta voi päästä ehdonalaiseen vasta aikaisintaan 9 vuoden päästä.
2. Suomalainen nainen raiskattiin metsässä viime kesäkuussa. 28-vuotias mies sai 2 vuotta vankeutta.

Suomeen voi tulla Virosta ja Ruotsista laivalla peruspahveja näyttämällä ja kantaa vaikka 20kg huumeita mukana repussa. Olen tullut Suomen rajojen yli sata kertaa - minut on pysäytetty kerran.
Kuten Australian rajalla-ohjelmasta näkee, täällä on hieman erilainen meininki. Olen lentänyt Australiaan nyt 7 kertaa ja laukkuni on avattu joka ikinen kerta - vaikka maahantulolappuni on ollut moitteeton. Laukut on haistellut myös joka kerta huumekoira.

Sama koskee liikennettä. Ympäri Suomea voi ajaa surutta 10-20km/h yli rajoitusten ja rekat painavatkin  läpi Suomen mittarin hakatessa rajoittimeen.
Ajoin Suomessa koko nuoren ajourani ylinopeutta ilman sakkoja. Australiassa yllätyin kun kaikki pysyivät rajoituksissa ja sainkin pian tietää, että jopa 5km ylityksestä annetaan monen sadan dollarin sakot. Sakon saa myös välittömästi turvavöittä ajamisesta, puhelin korvalla ajamisesta, ilman käsiä ajamisesta ja monesta muusta. Nollatoleranssi toimii.

Aussiasumisen alkuaikoina pidinkin Australian poliisia täytenä "mulkkuna", juuri tämän "nipottamismeiningin" takia. Eihän täällä edes voinut kusta puskaan ilman sakkoa!
Nyt olen tottunut virkavaltaan, ja muutenkin toimintatapoihin. Ei tule enää "kokeiltua" että missä sakon raja menee, vaan toimin sen asettamissa rajoissa. Eivät nuo poliisit ole minua myöskään "häirinneet".



Olin viikko sitten (töissä) kuvaamassa yliopiston järjestämää markkinointikonferenssia. Yksi esiintyjistä oli Queenslandin poliisin sosiaalisen median vastaava henkilö. Qld poliisi käyttää facebookia ja twitteriä enimmäkseen ilmoittaakseen ihmisille kolareista, kadonneista ihmisistä ja muista tavanomaisista asioista.

Tylsien, mutta informatiivisten tweettien lomassa, poliisi pitää myös hieman hauskaa.




Joka perjantai qld poliisi julkaisee hassuttelukuvan uskomattomista tilanteista, joita poliisi kohtaa päivittäin.



He uskovat myös täydelliseen "transparencyyn" ja julkaisevat myös tietoa niistä caseista joissa poliisi on mokannut itse, esim kun poliisi hakkasi miehen selliinsä. En löytänyt tweettiä, mutta löysin videon, jonka Australian armeija julkaisi, kun selvisi että naisia oli alistettu ja nöyryytetty armeijassa. Video vetää hiljaiseksi.

Tiukkapipoisella Queenslandin poliisilla on facebookissa yli 410 000 fania vain 4.5 miljoonan ihmisen osavaltiossa. Se on maailman suosituin englanninkielinen poliisilaitos. New Yorkin poliisilla on 200 000 fania 8.5 miljoonan ihmisen kaupungissa.
Qld poliisin fanikanta kasvaa jokavuotisissa tulvissa, jolloin ihmiset menettävät kontaktin ulkomaailmaan ja ainoa tapa seurata tapahtumia on sosiaalinen mediassa. Uutiset maalaavat kauhukuvia paikkakuntien tulvatilanteista, mutta poliisin twitter korjaa vääristyneet tiedot nopeasti. Nykyään uutiset referoivat poliisin twitterfiidiä suoraan.


Suomen poliisi tai laki ei ole mielestäni huono, mutta se voi oppia asioita täältä nollatoleranssien maasta.

Wednesday, 2 October 2013

Kun paskaduunista tuli oikea työ

Olin Suomessa paljon töissä ns. "paskaduuneissa". Aloitin 15-vuotiaana leikkaamaan kylän nurmikkoja ja siirryin kesällä rakentamaan golf-kenttää. Muistan ikuisesti kun kaivoin kaatosateessa ojaa ja lapio hiersi sormia. Palkka oli 5€/h.
Myöhemmin siirryin monelle Espoolaiselle tuttuun työpaikkaan: Inexille. Pakkasin kesäisin joka päivä ruokaa lavoille, jotta suomalaisilla olisi mökillä syötävää. Opiskelun ohella vaihdoin pakkailut osa-aikaisiksi.  Nimikkeeni oli kerääjä ja työsopimuksessa logistiikkatyöntekijä. 
Inexillä oli 1500 "kerääjää". Monen mielestä työ oli hanurista. Muistan työperehdyttäjäni käyttäneen sanontaa: tämä on samaa paskaa päivästä toiseen.

Suomessa on tehty paljon tutkimuksia ammattien arvostuksesta. Yhden niistä julkaisi Suomen Kuvalehti.
"Suomessa on jo vuosia tehty tutkimusta ammattien arvostuksesta. Sama tutkimus on tehty viidesti aikasemmin, ensimmäistä kertaa vuonna 1991, ja aina ennenkin kirurgi on ollut ykkösenä.
Lääkärien arvostus on huippuluokkaa. Kymmenestä arvostetuimmasta ammatista peräti seitsemän on erilaisia lääkäreitä."
Onneksi seassa on palomiehet ja opettajat.
Paskaduuneja ei siis laiteta top kymppiin. Listan pohjaa hallitsevat nimikkeet pörssimeklari, eu-tarkastaja ja puoluesihteeri. 

Australiassa ei ole paskaduuneja. Olet sitten siivooja, roskakuski, rakennus- tai putkimies, sinulla on oikea arvo kaikkien silmissä. Kukaan ei huutele "hajoa duuniis!"
Olen miettinyt, että mistä tämä johtuu. Suomessa ihmisten, ja heidän uransa arvostus jo ratkaistaan yläasteella kun valitaan lukion ja ammattikoulun välillä. Valmistuneen putkimiehen tarvitsee selitellä, että tykkää työstään ja on siksi putkimies. Lukiolaisen ei tarvitse selitellä.

Australissa on monta pientä asiaa, joiden uskon vaikuttavan tähän töiden arvostukseen. Ensinnäkin, kuten jo edellisessä tekstissäni mainitsin, täällä työ on usein vain rahan lähde. Ihmisten arvostus lasketaan muilla mittareilla. 
Toiseksi, jo koulutuksessa on eroja: paikallisessa ammattikoulussa, Tafessa, hankitaan sertifikaatteja, jotka oikeuttavat tiettyihin töihin. Lainsäädäntö määrää, että ilman sertifikaattia on turha edes pistää päätä työmaalle.

Kaverini kävi viisi vuotta Tafea ja hankki itselleen kaikki mahdolliset putkimiehen sertifikaatit. Puolessa välissä opintoja hän sai myös apurahan palkinnoksi luokan parhaista tuloksista. Apuraha oli käytettävissä uusia serftifikaatteja vastaan. Sertifikaatit eivät luo ainoastaan oikeutta tehdä töitä. Ne luovat ammattiylpeyttä ja siten myös arvostusta. Arvostus siis syntyy osaksi omasta ammattiylpeydestä.

Arvostusta luovat myös työasut, jotka kaikki pukevat päälleen. Jo varhaisessa lapsuudessa, koulupuvut opettavat siihen, että kuulutaan tiettyyn yhteisöön josta ollaan ylpeitä. Australiassa useiden duunareiden työasuista näkee mille firmalle tekee töitä, mikä on ammatiltaan ja nimeltään. Kypärät, lasit, hanskat, kengät ja sukat ovat kaikki firman puolesta ja sopivat yhteen. Miltei jokaisessa duunarilla on myös omissa autoissa tarrat, jotka luovat kuvan ammattimaisuudesta.






Työmiesten arvo on myös esillä netissä sivustolla, jossa voi antaa työmiehille tähtiä ja kirjoittaa arvosteluja työmiehistä! Rateatradie-nettisivuilla voi etsiä oman kaupungin parhaat työmiehet, vertailla arvosteluja ja lopulta tilata miekkosen, joka miellyttää itseä eniten.

Toki Suomestakin löytyy ammattiopistot, työasut ja sertifikaatit. Silti arvostus on pienempää.
Itsellänikin oli Inexillä työasu, mutta masentava työilmapiiri sai senkin näyttämään omissa silmissä kurahousuilta.

Suomessa arvostus kohdistuu autoritäärisiin ammatteihin ja saa aliarvioimaan monet muut, kuten esimerkiksi yrittäjät.  Viimeisen kymmenen vuoden aikana yrittäjät ovat päässeet vihdoin kääntämään arvostuskelkkansa nousuun. On saatu yrittäjän päivä, lukemattomia yrittäjäkirjoja ja yrittäminen osaksi koulujen kursseja. Yrittäjyys on tullut yhdeksi vaihtoehdoksi koulutuksen rinnalle ja yrittäjille on alkanut muodostua omaa ammattiylpeyttä.

Eniten tästä ylpeydestä nauttivat start-up yrittäjät joita tulee kuin sieniä sateella. On silti surullista katsoa, kuinka Aalto-yliopisto tukee vain high-tech kasvuyrityksiä ja jättää huomioimatta kaikki "paskaduuniyrittäjät", jotka pyörittävät R-kioskeja, kebabbiloita, tai korjaavat talojen kattoja.

Monday, 23 September 2013

Suomalaisen tarve omistaa - itse.

Saapuessani kolme vuotta sitten Australiaan halusin luonnollisesti aloittaa surffaamisen. Vuotta ennen Aussilaan lähtöä olin Suomessa tutustunut aussityttöön, joka asui n. 50 km päässä uudesta aussikodistani. Kolme päivää saapumiseni jälkeen hän haki minut kotoa ja lähdettiin katsomaan luonnonpuistoja. Luonnonpuistossa istuessani kerroin kuinka haluan aloittaa surffaamisen.

Hän varasi minulle surffkurssin ja pääsin vihdoin laudan päälle. Olin koukussa.

"Nyt pitää hankkia oma lauta" -mietin itsekseni. Aussityttö kuitenkin toppuutteli, että turha sitä ostaa omaa, kun poikaystävällä on niitä kaksi. Poikaystävä voisi itse asiassa viedä sinut surffaamaan nyt viikonloppuna, aja Kingscliffin rannalle aamulla kello kuudeksi. Seuraavana lauantaina pääsimme kämppikseni Jannen kanssa surffaamaan Gussin (se poikaystävä) kanssa hänen toisella laudallaan. Vuorottelimme Jannen kanssa ja kumpikin sai vuorollaan turpaansa aalloilta. Gus antoi myös minun surffata hänen laudallaan.

Kuukausien lainaamisen jälkeen ostimme oman yhteisen laudan, mutta jatkoimme lainalaudan käyttöä.
Yritimme tarjota lainaamisesta rahaa, mutta Gus ilmoitti: "Dont be stupid mate, just use it".

Myöhemmin sain ystäväni Sammyn isoveljeltä toisen laudan. "Its good that someone takes the old girl out!"
Toinen laudoista meni myöhemmin poikki ja halusin korjauttaa sen. Kuului: "Dont worry about it!"



Katsoessani Facebookin timelinea ja suomalaisia ystäviäni, huomaan kuinka suomalaisella on luontainen tarve omistaa asioita - itse.

Jo kaksikymppisenä on oltava oma kämppä, oma auto, omat urheiluvehkeet ja oma sitä ja tätä. Ekaan kämppään muuttaessa ei lainata kotoa muuta kuin astiat ja sen jälkeen televisiot, sohvat yms. ostetaan omaksi. Omaa autoa ei hevillä lainata kaverille, tai jos lainataan niin lainataan siksi, että se on vanha romu. Isä voi lainata autoa tyttärelleen.

Suomalaisiin kotibileisiin tuodaan aina omat juomat. Sipsiä ja karkkia voidaan jakaa, mutta siitäkin on sovittava etukäteen. Koska jos minä vain tuon ja muut syövät, niin se on minulta pois.
Kun ostan Suomessa kaljan kaverille baarissa, niin kaverilla on välttämätön halu ostaa tismalleen sama kalja (eli samanhintainen) takaisin heti kun oluet on juotu. Vain suomalainen laskee centtejä.

Suomessa oma asunto ja asuntolaina tuntuvat olevan elämässä suurin saavutettava piste sitten yliopistotutkinnon ja vakituisen työpaikan (jonka kyseenalaistin jo edellisessä postauksessa). Syöksytään painkkilainan paineen alle, jotta on sitten vihdoin 50-vuotiaana oma asunto. Erään tutkimuksen mukaan suomalaisten 25-34 vuotiaiden velat ovat jopa 195% tuloista.


Onkohan niin, että on hyvä omistaa kaikki itse, koska sitten ei tarvitse olla muiden kanssa tekemisissä?



"Osta oma"
"Kotini on linnani"
"Lainassa ei tavara parane"

-Suomalaisia sananparsia




Tuntuu siltä, kuin niukkuuden aika ja sota-ajan säätely on vielä niin lähellä, että vain oma ja sen piilossa pitäminen kannattaa. Ja tämä maa on aina maksanut velkansa - eikä kukaan suomalainen halua jäädä toiselle velkaa. Jos lainaa tai antaa tavaraa "kasvolliselle" kaverille, se hämää. On helpompi pudottaa jopa käyttämättömiä trendivaatteita Uffen kierrätyslaatikkoon.


Täällä aussilassa minut on kutsuttu kylään synttäreille, jossa on paikalla nuoren miehen koko perhe ja kaverit, grillattu herkkuja ja juotu juomia, jopa lainattu uimahousut. Aluksi teki todella pahaa tottua siihen, että tarjotaan hyvää hyvyyttään, eikä vaadita tai odoteta mitään takaisin.



Tovi sitten Suomen Kuvalehti kirjoitti artikkelin omistamisesta "Luovu ja lainaa: Jakamistaloudessa omistaminen ei ole tärkeintä". 
"Sharetribe on suomalainen start up -yritys, joka edustaa talousilmiötä nimeltä jakamistalous. Se on tavaroiden ja palvelusten vaihtamista, lainaamista, vuokraamista, lahjoittamista ja myymistä, joka tapahtuu yhtä useammin internetin välityksellä. Jakamistaloudeen osallistuu, kun myy vaikkapa vanhan riippumattonsa Huuto.net -verkkohuutokaupassa, tai lainaa pyöräänsä kaverilleen, joka on etsinyt sellaista facebookissa. Sharetribe rakentaa yhteisöille alustoja, jotka helpottavat jakamista. Vielä yrityksen lauttasaaren yhteisössä on hiljaista, mutta tilanne voi muuttua."

Kirjoituksen mukaan Suomessa on siis syntymässä jakamistalous. Loistavaa! Mutta tämä jakamistalous on silti vielä kaukana sydämmellisestä huomaavaisuudesta. Siitä, että naapurit lainaisivat tavaroita toisilleen luonnollisesti, päivittäin, ilman suurta nettijärjestelmää. Sharetribet ja huutonetit perustuvat suurimmaksi osaksi vuokraamiseen, jolloin vaaditaan rahaa vastineeksi, koska asunnot, luistimet, pyörät jne. "kuluvat".



"Tarjotaan vuokralle: lumivyörysetti. "Vuokraajana en ota vastuuta mistää, jos pahin tapahtuu" kirjoittaa Mikko Koski Lauttasaaren Sharetribe-yhteisöön jättämässään ilmoituksessa. "Mikko Koski, mitä muita tavaroita kuin lumivyörysettiä olisit valmis lainaamaan?" "Lainaan jo esimerkiksi porakonettani. Akustista kitaraani voisin myös lainata, mutta en teflon-pannuani ja pc:täni. Pannu voi mennä pilalle, ja pc on liian henkilökohtainen."

Ensin puhutaan vuokraamisesta ja sitten lainaamisesta. Vuokraamisesta on luultavimmin kyse. Herää myös kysymys, että mikä on se uhkakuva jos teflon-pannu menee pilalle?




En ole ollut itse yhtään parempi. Yksikään parhaista kavereistani ei ajanut autoani ja tyttöystäväkin sai vain kokeilla kerran. Australiaan lähtiessäni yritin myydä aivan kaiken ja saada rahaa. Myin jopa vanhoja t-paitoja, sen sijaan, että olisin antanut ne pois.
Täällä lainaaminen on tullut luonnollisemmaksi tavaksi elämää. Naapurini lainaavat autoani muutaman kerran viikossa, koska iltajumppaan menisi 1.5 h bussilla. Autolla matkaan kuluu 10 minuuttia.
Viikonloppuisin lainaan Gussilta snorklausvälineitä.
Omasta elämästä tulee onnellisempaa, kun näkee miten onnellisiksi lähimmäiset voi saada pienellä lainaamisella. Yhteisten tavaroiden ja siten myös kokemuksien jakaminen luo yhteistä onnea.




Eräs aussiystäväni on matkatoimistossa töissä. Toimistoon asteli pariskunta, joka lopulta varasi 2 kuukauden Euroopan lomamatkan. Varauksen tehtyään pariskunta kysyi: Onko nuorella herralla pitkä työmatka? Kaverini kertoi asuvan 40km päässä. Haluaisitko asua meidän talossa tuon loman ajan, kun olisi lyhyempi matka töihin? 

Kaverini pääsi siis asumaan kahdeksi kuukaudeksi hienoon omakotitaloon joen rannalle.




Saksalainen filosofi Erich Fromm (1900-1980) kirjoitti kirjan: To have or to be.
Kirjassaan Fromm jakaa ihmisen elämäntavat kahteen kategoriaan: omistamiseen ja olemiseen. Hänen teoriansa mukaan omistaminen ajaa ihmisen kohti materialismia ja johtaa kateuteen. Sen sijaan oleminen perustuu rakkauteen, jakamisen iloon ja tuottavaan aktiivisuuteen.

The point of being is more important as everyone is mortal, and this having of possessions will become useless after their death, because the possessions, which are transferred to the life after death, will be what the person actually was inside.

-Erich Fromm


Amen

Sunday, 22 September 2013

Kiiress duunis töis (Busy working @ work)

There is one word in the finnish language, that surely exists in other languages too, but is not as much used. It is Arki (everyday - monday to friday). Arki means the time between monday and friday. There is a weekend between the Arkis. Arki is usually thought as a boring piece of obligatory time. In Finland, during the Arki, people are often at hurry and at work. You work on your career every single day..so that you become something at some point.


I found an excellent article in Helsingin Sanomat newspaper. I wanted to copy it straight here but instead I will quote parts that I found especially finnish.


"The quality time of our generation, is work time - says Matti Kamppinen from University of Turku. Therefore it is common to boast how all your time is spent at work. This type of a person is prototype of a well off person in todays generation. The ideal person, is the one that has multiple projects and is still busy on dedicated free time. Being busy is better than not being busy at all."


When you meet someone in Australia you say: Hows it going? Usually you hear back: 1.  Pretty good, yourself? 2. Not too bad, yourself? 3. Very good, how are you?
If you really want to know how they are you ask: "what you been up to?"


At this point a finn would start talking about work, or kids. They seem to be the back bone of finnish life. If you don't talk about them, you talk about something else that keeps you busy and takes too much time in your life.You definitely do not tell that you don't really have much on the plate and you just enjoy life. A finn does not stop, but keeps on going. Your work is your life.


It is unbelievably hard to get australians to talk about their work. I have asked why this is so? Usually I hear: "Who cares, its just work!"


There is also a saying in Australia: "We work to live"

In Finland you can turn it around: "We live to work"

If in Finland the sign of a successful man is busyness and multiple projects in hand, in here it is free time and activities. If someone has a "cruzy job", where he just delegates work to others while maximising his own free time - he is well off! This person also goes on trips on weekends, goes camping with the family and spends a month long holidays in europe.


A person who hangs on the phone for most of the time is not appreciated and is very easily dropped out of the social circles.


"According to Kamppinen we enjoy being busy, because it gives life a heart beat: an ideal finnish person has a full calendar and his phone wont stop ringing. We all know people that always have time to stop and tell how busy they are. These prigs are playing that they are busy."


I have noticed in Australia and especially on the Gold Coast, how different the work life is compared to Finland. There is less 9-5 people and much, much more entrepreneurship. This means that there is more people that don't have work every day and people have a choice of shifting their workload. During the day time you can see many people having a coffee/beer, hanging on the beach and surfing the waves. All of them have a job. But it is not the priority number 1. They can shift the workload. And still, the world doesn’t  collapse.


When I first arrived I was wondering why on earth all the stores close at 5. In Finland no one would ever have time to go in them. In Australia there is always people in stores no matter what the time. On top of that you have late night shopping on thursdays and weekend shopping time.


"You should not waste your time, but what do you call waste?


My finnish friends often ask how I m doing here. I often tell them what I have been up to and usually that is watersport related. "How can you live without doing anything" they ask. I do go to work, but a maximum 20 h a week. "Don't you realise how much more you could make if you worked full time?!" Time is wasted I guess?

I enjoy my current situation. In Finland I used to be motivated by money, work and the things I could buy, because the pressure around me told so. The society also gave an image that if I save money and work hard I will achieve some magical point in life where you are perfect. However, no one ever talked about the journey to this point.


"A hurry is real, when someone’s house is on fire. Any other "hurry" is made up inside a mans head. Impatient people are never “consciously present” even if they physically are present. Their mind is already going somewhere else. Calm people are present, there and then."


I used to be in a hurry all the time and I loved it. The people around me admired how I could manage so many things at the same time. These comments felt good. 
Now I m not in a hurry anymore. I have time for things that you are supposed to do in Finland when you retire and have time.


I have my own basil, dill, chili and tomato growing on my balcony. I only use water. The plants will grow on their own pace.


"At least farmers understand that grass does not grow faster if you shout at it. The urban society does not understand how nature can slow their life down. How everything doesn't happen according to their schedule."


I also surf, which is very time consuming. Sometimes I have to wait for a wave for hours. And it still doesn't come. I often go home empty handed. It doesn't matter, as there is always more waves tomorrow.


In Finland I always speeded - because so did everyone else.In here I stick to the speed limit - because so does everyone else.I also have the patience to wait in line and I have not ran in an escalator.


Iltasanomat newspaper asked a 100 finnish celebrities how they are going to spend their summer:"In a hurry, from a gig to another" said singer Paula Koivuniemi"I don't have any free time, my calendar is fully booked." Said Teuvo Hakkarainen from the parliament house."I work 7 days a week" said writer Jörn Donner"I have work. I haven't had a holiday since the winter war" said Jethro Rostedt (real-estate agent)Only a few said that they are on holidays, but they also had projects: renovating (Matti Rönkä and Sami Hintsanen), Cleaning (Veltto Virtanen), Wood chopping (Juha Mieto) and laundry (Krista Lähteenmäki).


The hammock was definitely not invented in Finland. A finn calls his summer cottage a concentration camp - which it is. On top of that working people boast how much fun it is to work in summer when there are less people at work and things can be done quicker.


Amen.